Matka Parisminaan täytyi tehdä kahdella eri bussilla ja veneellä. Se on pieni, vain lautalla saavutettavissa oleva Karibian kylä jossa väestö on pääasiassa mustaa. Muita turisteja oli kylässä minun lisäkseni neljä, joten mistään turistiparatiisista ei ole kysymys ja ihan hyvä niin. Iltapäivä meni yötä odotellessa sillä olin menossa jenkkipariskunnan kanssa katsomaan kilpikonnia rannalle. Yöllä käveltiin viitisen tuntia 7 kilometrin rantaa edestakaisin kaatosateessa ja saldona ei ollut muuta kuin yhdet kilpikonnan jäljet, jotka vasta saivat mielenkiinnon heräämään. Ne nimittäin muistuttivat enemmän traktoria kuin mitään eläintä. Olin aika pettynyt kun jäi kilpikonnat näkemättä ja olisin varmaan epätoivon vimmalla kävellyt aamuun asti, elleivät muut seuralaiset olisi vaatinut hotellille palaamista.
Kaatosade jatkui seuraavaan iltapäivään asti. Saarelta katkesi sähkö ja puhelinyhteys ja selvisi, ettei myöskään lauttaa Tortugueroon ollut sinä päivänä. Sain selvitettyä, että kylässä on yksi nettiyhteys jota lainaamalla sain viestitettyä tytöille, etteivät odottelisi turhaan Tortuguerossa.
Saarella toimii yksi vapaaehtoisorganisaatio, ASTOP nimeltään. Normaalisti vapaaehtoistoimintaan minimiosallistumisaika on kolme vuorokautta. Sain kuitenkin varmaan säälistä ja rahan puutteessa osallista vapaaehtoistoimintaan vain sinä yönä ja maksamalla minimisumman tukeakseni järjestöä. Ainut ehto oli, ettei muille vapaaehtoisille saa kertoa etuoikeuksistani.
Päivä meni sitten taas yötä odotellen, torkkuen riippumatossa ja välillä sänkyyn siirtyen. Hyvä puoli tekemättömyydessä oli se, että sain luettua tiistain historian kokeeseen. Yöllä odottelija palkittiin. Melkein heti rannalle saavuttua nähtiin pimeässä punainen merkkivalo: kilppari oli tullut munimaan. Se oli niin iso ja kaunis. Muistutti jotain muinaisaikaista dinosaurusta tai vastaavaa. Kyse on siis nahkaselkäkilpikonnista, jotka ovat maailman suurimpia merikilpikonnia. Niiden kilpi on nimensä mukaisesti nahkaa ja siksi ne pääsevät sukeltamaan syvemmälle kuin mikään muu kilpikonna, jopa 200–300 metriin. Ravinnoksi ne syövät meduusoita, uivat elämänsä aikana aivan käsittämättömiä matkoja ja voivat elää arvioiden mukaan jopa 100-vuotiaiksi.
Nahkaselkäkilpikonnat saapuvat noin 25 vuoden ikäisinä syntymärannalleen laskemaan munansa hiekkaan. Sellaiset rauhalliset ja hotellittomat rannat, kuten tämä Parisminan, ovat turismin lisääntymisen myötä vähissä ja kilpikonnien määrä on romahtanut. Lisäksi kilpikonnia uhkaa salametsästys. Esimerkiksi nahkaselkäkilpikonnien munia pidetään herkullisena, niillä uskotaan olevan parantavia vaikutuksia ja niitä käytetään mm. viagrana. Kilpikonnien hyödyntäminen on ollut tärkeä osa mm. Karibian kylien kulttuuria jo satoja vuosia, joten niiden kieltäminen on ollut ongelmallista.
Yksi nahkaselkä kilpikonna laskee kerralla 80–120 munaa, mutta pienillä poikasilla on niin monta vaaraa ennen aikuisikää, että 1000–5000 kuoriutuneesta munasta aikuisiän saavuttaa arviolta 1-5 kilpikonnaa. Vapaaehtoisten tehtävä on suojella kilpikonnia salametsästäjiltä ja muilta vaaroilta, kerätä munat hiekasta ja haudata ne sitten uuteen, turvallisempaan paikkaan. Kaikista kilpikonnista kerätään tiedot ja munat lasketaan. Kuulostaa pieneltä, mutta on merkittävä osa kilpikonnien suojelua.
Kilpikonnia ei saa kuvata eikä käyttää mitään muutakaan valoa niiden läheisyydessä. Siitä syystä nämä kuvat on vaan netistä bongattuja. Kun ne munivat niiden silmistä valuu ikään kuin paksu kyynelvirta. Se on suolaa jota ne ovat hörppineet ja joka kuivalla maalla ollessa poistuu kehosta kyynelvirtoina.
Seuraavana päivänä, siis lauantaina,olin jo toistamiseen pakannut rinkkani lähtövalmiiksi kunnes sain kuulla, ettei lautta myöskään sinä päivänä ollut Tortugueroon, koska olin ainut lähtijä. Päätin jo palata takaisin San Joseseen kunnes jumiuduin riippumattoon loikoilemaa ja jäinkin vielä yhdeksi yöksi. Päivä kului toistamiseen riippumatossa torkkuen ja lueskellen. Yöllä nähtiin taas uusi kilpikonna. Se on uskomaton näky kun se hinautuu sieltä merestä rannalle, etsii lähes sokkona munilleen sopivan paikan ja alkaa kaivaa kuoppaa takaräpylöitään lapioina taitavasti käyttäen. Kuopasta tulee tosi syvä ja symmetrinen, se laskee munansa sinne, täyttää kuopan hiekalla ja sekoittaa vielä aluetta niin, ettei hiekasta voi tarkkaan sanoa, minne munat ovat kätketty. Sain nostella munat kilpparin alta kuopasta muovipussiin ja mitata sen. Olin ihan myyty.
Heh, aika hippiviikonloppu takana siis, mutta kuitenkin aivan mahtava. Vapaaehtoistyö kilppareitten kanssa on halpaa, hyödyllistä ja rentouttavaa. Ajattelin palata Parisminaan takaisin heinäkuussa kun Mildred on täällä ja on vihreitten kilpikonnien (green turtle) vuoro munia. Ainiin, saan Mildrediä ennen vielä yhden visiitin. Varpu tulee tänne 10.6 ja on vajaan kuukauden. kivvaaa…
PS. Se unohtu vielä kirjottaa, että yhellä noista kilpikonnista oli kilvessä jähmettynyttä öljyä. Oppaat arvelivat, että se on tulossa Meksikon suunnalta. Toi Meksikonlahden onnettomuus on niin pelottavan suuri, etten haluu tietää siitä edes sen tarkemmin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti