24!!

Nyt on suunnitteilla vuosisadan synttärit. Halusin järkätä jonkinlaisen fiestan kaikille näille vaihtarikavereille, kun aika vähän ollaan muuten yhdessä koko porukalla. Apuun tuli yks tico, Ismael, joka liikkuu paljon meidän kanssa. Päätetiin järkätä yhteissynttärit keskiviikkona 9.6 ja tänään käytiin varaamassa paikka: RULLALUISTELUSALI!! hahaa. siitä tulee niin hauskaa! Se on semmonen Jessica Simpsonin A public Affair mussiikkivideosta tuttu discosali (mulle tuli heti ekana mieleen se video), jossa ihmiset voivat tanssahdella luistimet jalassa(semmoset luistimet missä ne pyörät on silleen rinnakkain):D Ja 50 kutsuvierasta sisältyy salin vuokraan. Pitää ostaa pari ihanaa kakkua ja pullo kuohuvaa. Jeeee! Odotan innolla!



PS: Just oli toinen maanjäristys minkä tunsin täällä ollessa. Vahvuudesta en tiedä, mutta aika outoahan se on. Max sanoi, ettei mun kannata pelätä maanjäristyksiä kun en pelännyt tulivuortakaan :D

Playas del Coco

Vietin viikonlopun saksalaisen Wiebken kanssa Tyynenmeren rannalla, paikassa nimeltä Playas del Coco. Siellä oli satanut kolme päivää putkeen ennen kun saavuttiin, kuulemma enemmän kun normaalisti kahdessa kuukaudessa. Sade kuitenkin lakkasi juuri sopivasti samana iltana kun me saavuttiin perille ja koko viikonlopun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, sadekaudesta huolimatta.

Lauantaiaamuna kävin sukeltamassa suunnitelmien mukaisesti kaksi kertaa. Odotukset eivät olleet huikeat sillä en juuri ollut kuullut kehuja Costa Ricassa sukeltamista. Näkyvyys oli surkea, noin 5 metriä Bay Islandsin 20 metriin verrattuna, joten se toi oman uuden lisänsä sukellukseen. Sanotaan, että Karibialla on paljon värejä ja kauniita koralleita ja Tyynellämerellä elämää. Nähtiinkin aika paljon kaikkia eri mereneläviä. Paras oli tietysti White Tip hai joka uiskenteli rauhassa meidän vieressä. Kirkkaana kakkosena tulee iso rausku. Sitten nähtiin useita erilaisia murenoita kaikissa eri väreissä, paljon pallokaloja, yksi pieni mustekala, hummeri ja sitten myös isot parvet joitain muita ei-niin-hämmentäviä kaloja. Oli tosi kaunista uida ison kalaparven keskellä ja kalat kaikissa mahdollisissa eri väreissä ja muodoissa eivät lakkaa ihmetyttämästä. Osa on oikeasti tosi muodikkaissakin kuoseissa…ja osa taas ihan uskomattoman rumia.



Lauantai-iltapäivä ja sunnuntai makailtiin eri biitsejä testaillen ja lueskellen. Luen tällä hetkellä Tolstoin Anna Kareninaa ja olen kyllä ihan koukussa.



Viikonloppuna on myös aika paljon tullut puhuttua Suomeen kun Johannes muutti meidän yhteiseen kämppään, iskällä oli synttärit ja sitten oli se tulivuoren purkaus Guatemalassa. Siis se samainen tulivuori Pacaya missä paistettiin Johanneksen kansa vaahtokarkkeja joku kuukausi sitten, on se, joka nyt on purkautunut Guatemalassa. Pacayalle kiipeäminen ja vaahtokarkkien paisto laavan lämmössä oli kyllä aivan mieletön kokemus, sitä en voi kieltää, muttei näköjään kaikista vakuutteluista huolimatta ihan vaaraton :) Alla pari fiilistelykuvaa.




Elemer, tico joka asuu Helsingissä ja jonka perheen luona nyt asun täällä, tuli viikonloppuna ja toi mulle ruisleipää ja Fazerin sinistä ja vaikka en niitä niin ole kaivannut, niin erinomaiseltahan ne maistuvat. Monesti ulkomailla ollessa syyllistyy siihen, että muistaa vaan kaikki Suomen parhaat puolet: kauniin, puhtaan luonnon, turvallisuuden, tasa-arvon, loogisuuden, toimivan joukkoliikenteen etc. Ele kuitenkin tuli tänne ihan hajonneena ja Suomeen lopen kyllästyneenä ja sanoi, ettei millään haluaisi palata enää. Ja tottaha se on, että vaikka se hyvä maa onkin, niin ei tietenkään missään nimessä täydellinen. Sitä etsiessä…

Vihannesmarkkinoita, keskiviikon tarjousleffat ja Playa del Coco

Lähden viikonlopuksi rannalle niin ajattelin kirjoittaa nyt ennen sitä. Olin viime viikonlopun San Joséssa niin nyt on semmoinen olo, että pakko päästä täältä liikkeelle! Ei sillä, viime viikonloppu oli ihan kiva. Perjantaina käytiin hieman kertaamassa jo opittuja tanssiaskeleita, lauantain pyhitin opiskelulle ja sunnuntaina sitten käytiin yhen saksalaisen Annen kanssa vihannesmarkkinoilla jotka järjestetään täällä joka sunnuntai. Se oli aika kiva kokemus: paljon edullisia vihanneksia ja hedelmiä ihannehintaan. Ok, täytyy myöntää, että lähti vähän lapasesta ostamiset ja nyt on pitänyt koko viikko jyystää jääkaappia tyhjäksi. Vielä on jäljellä nippu retiisejä, mango, kurkkua, tomaatteja ja salaattia. Taidan tehdä niistä jonkinnäköisen eväsvirityksen huomiseksi.


Viikot täällä noudattavat aika pitkälti samaa kaavaa. Maanantaisin käydään kuuntelemassa livebändiä Cuartelissa ja keskiviikkoisin leffassa. Normaalisti leffa maksaa noin 3 euroa, mutta keskiviikkoisen pääsee puoleen hintaan, joten on otettu tarjouspäivästä ilo irti. Valikoima on aina vaan vähän yksitoikkoinen: yksi kauhu-, yks lastenleffa, pari romanttista komediaa ja pari toimintaa mistä valita. Lähinnä on tullut katsottua noita romanttisia komedioita: Dear John, The Rebound, It´s complicated…Kun ei ole telkkaria niin saapahan ainakin tyydytettyä jokaviikkoisen hömppäkiintiön.

Nyt alkaa olla semmoinen olo, että aika loppuu kesken eikä millään kerkeä tekemään kaikkea mitä haluaisi. Toisaalta harmittaa vieläkin se, että mut heitettiin siltä kaupunkisosiologian kurssilta ja voisin ihan mielelläni jäädä opiskelemaan tänne vielä syksyksikin, jos vain olisi tarpeeksi rahaa eikä parisuhdetta.

Viikonlopun ranta ei ole mitenkään superkehuttu, mutta kuulemma yks parhaista paikoista sukeltaa Costa Ricassa, joten jos säät sallivat, niin sukeltamaan olen menossa. Olisi kiva nähdä taas kilppareita ja vaikka pari rauskua :)

Kirjottelen seuraavan kerran sitten viikonlopun jälkeen. Johannes muuttaa tänä viikonloppuna meidän tulevaan yhteiseen kotiin. Olisi kyllä ihan kiva olla mukana muuttohommissa, mutta toisaalta aika luksusta kotiutua kun kaikki on jo valmiiksi muutettu.

Ps. Äidille tiedoksi, että biitsin nimi on Playa del Coco ja se on Tyynenmeren puoleisella rannikolla, mikäli kiinnostaa tarkastaa mun viikonlopun sijainti karttakirjasta :)

Yleistä höpinää

Tieto lisää tuskaa! Olen vältellyt huoneeni siivoamista jo vähän liian pitkään, koska en uskalla liikutella huonekaluja ja nähdä mitä niiden alta löytyy. Samoin välttelen viimeiseen asti yöllä vessassa käymistä ja valojen päälle laittamista. En vain halua TIETÄÄ mitä elämää huoneessani liikkuu. Rapina, kiipeämisen äänet, hiirten vinkuna, seinän sisästä tuleva hiekka ja ne muutamat torakat jotka olen tavannut huoneestani kertovat ihan tarpeeksi siitä, että eläimiä löytyy vaikka muille jakaa.

Huolimatta kaiken maailman eläimistä ja tylsästä ruokakulttuurista, on elämä San Josessa alkanut rullata jo aivan uudella tavalla tuon keskivaiheen kriisin jälkeen. Olen havahtunut siihen, että sama, joka päivä toistuva ruoka perustuu yksinkertaisesti sen edullisuuteen. En ole nyt ihan varma tästä, mutta monen tietolähteen mukaan costaricalaisen keskipalkka on jotain 250 dollaria kuukaudessa, eli noin 200 euroa. Tällä palkalla ei paljon juhlita muuta kuin riisillä ja pavuilla. Tuntuu, että noiden lisäksi monet ruoat on samoissa hinnoissa mitä Suomessa. Ok, käyn kaupungin kalleimmassa kaupassa, mutta silti! Ostin eilen patongin, vastapuristettua appelsiinimehua ja pussillisen omenoita ja ne maksoivat yhteensä noin 10 euroa. Ja esim. tonnikalapurkki, kaupasta huolimatta, on kahden euron tuntumassa. Siis kalliimpaa kuin Suomessa, siitä huolimatta, että ne on yleensä Väli-Amerikassa purkitettuja.

Ei siinä ruoassa mitään muuta vikaa ole (paitsi ehkä jossain, kuten esim. juustoissa) kuin se, että sitä samaa pitää syödä joka päivä. Oikeastihan se on aika terveellistä ja ennen kaikkea tuoretta.

Ruoasta puheen ollen, kun lähikaupasta ostaa cokisen lasipullossa, niin aina kysytään haluanko sen muovipussiin. Siis, että se cokis kaadetaan sinne karkkipussiin ja hörpin sen sitten sieltä. EI KIITOS! Maksan mielelläni pantin ja juon paheeni pullosta.

Joo, ei sen kummempaa tällä erää. Viikonlopuksi ei ole mitään erikoisia suunnitelmia, kai pysyttelen San Josessa ja yritän vähän tehdä noita kouluhommia.

Loppukevennykseksi postaukselleni vielä vähän latinopoikien pilkkausta. Aina silloin tällöin joku pyytää, että saa ottaa kuvan minusta sen kanssa. Siis varmasti vaan sen takia, että mulla nyt sattuu olemaan vaaleat hiukset. Ja varsinkin jos muuten ollaan tuttuja niin eihän niistä kuvista viitsi kieltäytyä, vaikka kuvauksella onkin hieman arveluttavat motiivit. Tässä yksi noista kuvista ja katsokaa nyt tota tuon ylivakavaa pousaus ilmettä auringon laskiessa selän takana.aaaaaaak..

Kilpikonnia Parisminassa

Viikonloppu oli tarkoitus viettää kahden saksalaistytön, Wieken ja Katharinan, kanssa Tortuguerossa kilppareita ja muita villieläimiä bongaillen. Koska mulla ei ole torstaisin eikä perjantaisin koulua, päätin lähteä liikkeelle jo päivää ennen muita. Ajatuksena olisi että menen edeltä Karibialle, pieneen kyläpahaseen nimeltä Parismina, katselemaan jos myöhemmin kesällä voisin mennä tekemään siellä vapaaehtoistyötä kilppareiden parissa. Ja jatkan sieltä sitten perjantaina lautalla Tortugueroon, jossa tapaan muut.

Matka Parisminaan täytyi tehdä kahdella eri bussilla ja veneellä. Se on pieni, vain lautalla saavutettavissa oleva Karibian kylä jossa väestö on pääasiassa mustaa. Muita turisteja oli kylässä minun lisäkseni neljä, joten mistään turistiparatiisista ei ole kysymys ja ihan hyvä niin. Iltapäivä meni yötä odotellessa sillä olin menossa jenkkipariskunnan kanssa katsomaan kilpikonnia rannalle. Yöllä käveltiin viitisen tuntia 7 kilometrin rantaa edestakaisin kaatosateessa ja saldona ei ollut muuta kuin yhdet kilpikonnan jäljet, jotka vasta saivat mielenkiinnon heräämään. Ne nimittäin muistuttivat enemmän traktoria kuin mitään eläintä. Olin aika pettynyt kun jäi kilpikonnat näkemättä ja olisin varmaan epätoivon vimmalla kävellyt aamuun asti, elleivät muut seuralaiset olisi vaatinut hotellille palaamista.

Kaatosade jatkui seuraavaan iltapäivään asti. Saarelta katkesi sähkö ja puhelinyhteys ja selvisi, ettei myöskään lauttaa Tortugueroon ollut sinä päivänä. Sain selvitettyä, että kylässä on yksi nettiyhteys jota lainaamalla sain viestitettyä tytöille, etteivät odottelisi turhaan Tortuguerossa.

Saarella toimii yksi vapaaehtoisorganisaatio, ASTOP nimeltään. Normaalisti vapaaehtoistoimintaan minimiosallistumisaika on kolme vuorokautta. Sain kuitenkin varmaan säälistä ja rahan puutteessa osallista vapaaehtoistoimintaan vain sinä yönä ja maksamalla minimisumman tukeakseni järjestöä. Ainut ehto oli, ettei muille vapaaehtoisille saa kertoa etuoikeuksistani.

Päivä meni sitten taas yötä odotellen, torkkuen riippumatossa ja välillä sänkyyn siirtyen. Hyvä puoli tekemättömyydessä oli se, että sain luettua tiistain historian kokeeseen. Yöllä odottelija palkittiin. Melkein heti rannalle saavuttua nähtiin pimeässä punainen merkkivalo: kilppari oli tullut munimaan. Se oli niin iso ja kaunis. Muistutti jotain muinaisaikaista dinosaurusta tai vastaavaa. Kyse on siis nahkaselkäkilpikonnista, jotka ovat maailman suurimpia merikilpikonnia. Niiden kilpi on nimensä mukaisesti nahkaa ja siksi ne pääsevät sukeltamaan syvemmälle kuin mikään muu kilpikonna, jopa 200–300 metriin. Ravinnoksi ne syövät meduusoita, uivat elämänsä aikana aivan käsittämättömiä matkoja ja voivat elää arvioiden mukaan jopa 100-vuotiaiksi.

Nahkaselkäkilpikonnat saapuvat noin 25 vuoden ikäisinä syntymärannalleen laskemaan munansa hiekkaan. Sellaiset rauhalliset ja hotellittomat rannat, kuten tämä Parisminan, ovat turismin lisääntymisen myötä vähissä ja kilpikonnien määrä on romahtanut. Lisäksi kilpikonnia uhkaa salametsästys. Esimerkiksi nahkaselkäkilpikonnien munia pidetään herkullisena, niillä uskotaan olevan parantavia vaikutuksia ja niitä käytetään mm. viagrana. Kilpikonnien hyödyntäminen on ollut tärkeä osa mm. Karibian kylien kulttuuria jo satoja vuosia, joten niiden kieltäminen on ollut ongelmallista.

Yksi nahkaselkä kilpikonna laskee kerralla 80–120 munaa, mutta pienillä poikasilla on niin monta vaaraa ennen aikuisikää, että 1000–5000 kuoriutuneesta munasta aikuisiän saavuttaa arviolta 1-5 kilpikonnaa. Vapaaehtoisten tehtävä on suojella kilpikonnia salametsästäjiltä ja muilta vaaroilta, kerätä munat hiekasta ja haudata ne sitten uuteen, turvallisempaan paikkaan. Kaikista kilpikonnista kerätään tiedot ja munat lasketaan. Kuulostaa pieneltä, mutta on merkittävä osa kilpikonnien suojelua.



Kilpikonnia ei saa kuvata eikä käyttää mitään muutakaan valoa niiden läheisyydessä. Siitä syystä nämä kuvat on vaan netistä bongattuja. Kun ne munivat niiden silmistä valuu ikään kuin paksu kyynelvirta. Se on suolaa jota ne ovat hörppineet ja joka kuivalla maalla ollessa poistuu kehosta kyynelvirtoina.

Seuraavana päivänä, siis lauantaina,olin jo toistamiseen pakannut rinkkani lähtövalmiiksi kunnes sain kuulla, ettei lautta myöskään sinä päivänä ollut Tortugueroon, koska olin ainut lähtijä. Päätin jo palata takaisin San Joseseen kunnes jumiuduin riippumattoon loikoilemaa ja jäinkin vielä yhdeksi yöksi. Päivä kului toistamiseen riippumatossa torkkuen ja lueskellen. Yöllä nähtiin taas uusi kilpikonna. Se on uskomaton näky kun se hinautuu sieltä merestä rannalle, etsii lähes sokkona munilleen sopivan paikan ja alkaa kaivaa kuoppaa takaräpylöitään lapioina taitavasti käyttäen. Kuopasta tulee tosi syvä ja symmetrinen, se laskee munansa sinne, täyttää kuopan hiekalla ja sekoittaa vielä aluetta niin, ettei hiekasta voi tarkkaan sanoa, minne munat ovat kätketty. Sain nostella munat kilpparin alta kuopasta muovipussiin ja mitata sen. Olin ihan myyty.

Heh, aika hippiviikonloppu takana siis, mutta kuitenkin aivan mahtava. Vapaaehtoistyö kilppareitten kanssa on halpaa, hyödyllistä ja rentouttavaa. Ajattelin palata Parisminaan takaisin heinäkuussa kun Mildred on täällä ja on vihreitten kilpikonnien (green turtle) vuoro munia. Ainiin, saan Mildrediä ennen vielä yhden visiitin. Varpu tulee tänne 10.6 ja on vajaan kuukauden. kivvaaa…

PS. Se unohtu vielä kirjottaa, että yhellä noista kilpikonnista oli kilvessä jähmettynyttä öljyä. Oppaat arvelivat, että se on tulossa Meksikon suunnalta. Toi Meksikonlahden onnettomuus on niin pelottavan suuri, etten haluu tietää siitä edes sen tarkemmin..

Sammakoita viime viikonlopulta

Olen vieläkin ihan fiiliksissä viime viikonlopusta. Tässä pari teemakuvaa teillekin ihailtavaksi :) Jaime on aika hyvä ottamaan kuvia. Sen kuvia viime viikonlopulta voi ihailla: http://www.flickr.com/photos/jaimejoyjoy/sets/72157624028984228/ jos kiinnostaa.


Lähden huomenna Karibian rannalle, paikkaan nimeltä Tortuguero. Tortugero suoraan suomennettuna tarkoittaa kilppareitten paikka tai jotain semmoista. Joten siis nimensä mukaisesti olisi tavoitteena nähdä kilpikonnia. Paikkaan pääsee vain kanaalia pitkin veneellä ja on käsittääkseni aika eristyksissä muusta maasta, joten mielenkiintoista muutenkin. Kuuma ja kostea viikonloppu siis tiedossa :) Toivottavasti lämpimät säät jatkuvat myös Suomessa!

Sammakkoseikkailu Santa Rosassa

Wahau, aivan mahtava viikonloppu Santa Rosassa takana: paljon seikkailua, vaellusta, eläimiä ja mukavia ihmisiä. En oikein tiedä mistä aloittaisi, ettei blogitekstistä tulisi aivan tajuttoman pitkä. Vietettiin siis viikonloppu Jaimen biologian luokan kanssa kansallispuisto Santa Rosassa telttailen. Tutkimusviikonlopun teemana oli sammakot.

Perjantaiaamuna saavuttiin Jaimen kanssa kansallispuistoon, päivää muuta luokkaa myöhemmin. Oli hieman kummallista kun koko luokkaa ei näkynyt missään, eikä kukaan metsänhoitajista tiennyt koko porukasta mitään. No, ennakkotietojen mukaisesti lähdettiin kävelemään Playa Naranjolle. Kävelyä olisi ollut yhteensä 18 km, mutta onneksi sama tuppisuu metsänhoitaja otti meidän kaksi kertaa jeeppinsä kyytiin ja ajoi meidät Naranjoon. Pelkästään 6km siinä helteessä oli jo aivan sairaan uuvuttava!



Playa Naranjolla ei ollut ketään, eikä luokkaa näkynyt missään, sen sijaan ihana leiriytymisalue ja 7 km tyhjää rantaviivaa. Odoteltiin luokkaa, nukuttiin päiväunet, bongailtiin eläimiä, vaellettiin vähän lisää ja uitiin. Luokka ei kuitenkaan ikinä saapunut ja me päätettiin kävellä takaisin ennen pimeän tuloa.

Kun saavuttiin ihan lopen uupuneina leiriytymisalueelle takaisin, löydettiin myös muu porukka. He olivat torstai-iltana pitäneet niin isot sammakkohenkiset juhlat, ettei kenestäkään ollut perjantaiaamuna vaeltamaan lähtijäksi. Opettaja oli kuulemma tanssinut sadetanssia (täällä on tosi kuivaa sadekaudesta huolimatta) ja joku oppilaista oli salsannut sammakon kanssa, että semmosta. Meillä kävi siis aika tuuri, ranta oli ehdottomasti vaivan väärti ja matkalla nähtiin apinoita, bambeja, mieletön määrä perhosia, lintuja, koppakuoriaisia (Jaimen suosikkeja), haisunäätä, paljon kuolleita sammakoita, iguaaneja, kalkkunoita…

Väsymyksestä johtuen alettiin heti saavuttuamme valmistua yöpuulle. Pimeän tullen viidakosta tulee kuitenkin aika pelottava paikka,ainakin mulle. Siellä oikeasti suhisee ja aika kovaa. Pari minuuttia leiriytymisen jälkeen joku eläin (varmaan muurahainen) puraisi mua käteen ja ensimmäistä kertaa telttaan mentyäni, patjan paikalla oli mieletön koppakuoriainen, joka kuulemma olisi purrut tosi kovaa jos en olisi sitä huomannut.Olin niin valmis maksamaan omaisuuden siitä, että joku olisi tullut hakemaan mut pois sieltä. Yritin kelata päässäni kaikki mahdollisuudet eri yöpymiseen. Ajattelin mm. odottavani teltan ulkopuolella penkillä istuen auringon nousua. Teltta ei yhtään houkutellut, joka paikkaa väsytti ja nuudelit iltaruoaksi ei paljoa piristänyt. No, loppujen lopuksi ei tarvinnut kovin pitkään harkita sitä istualtaan nukkumista, koska selvisi, että olemme lähdössä joelle sammakkoekskursiolle.

Pikku joki, minne mentiin, oli täynnä sammakoita ja muuta elämää. Oli se aika vaikuttava kokemus kun pimeässä näkyi vaan otsalamppujen lisäksi lukuisten tulikärpästen pyrstöt ja sammakot kurnuttivat toinen toistaan häiriintyneemmin. Opettaja ja jotkut ryhmän pahimmat eräjormat pyydystivät sammakoita muille ihailtaviksi. Mulle ne kaikki olivat semisamanlaisia rupisammakoita, mutta voi sitä hehkutuksen määrää kun aina löytyi joku uusi laji (Aah, miten söpö! Ihana! Täydellinen! Mielettömät räpylät! Ihana väri) jep.jep.

Myös se seikka selvisi käytännössä, että siellä missä on paljon sammakoita, on myös käärmeitä. Opettajan johdolla ihailtiin (kauhisteltiin) yhtä vähän isompaa ja myrkyllisempää ja toista vähän pienempää ja vähemmän myrkyllistä limanuljaskaa. En voi kieltää, että parin tunnin sammakkometsästyksen aikana en olisi pariin kertaan joutunyt asettamaan itselleni vakavasti kysymystä: MITÄ IHMETTÄ MINÄ TEEN TÄÄLLÄ?? Hyvä puoli käärmeissä ja metsässä oli se, että joelta kotiuduttuamme ei se oma teltta(tai siis Jaimen mulle lainaaman ja niin pieni, että jouduin nukkumaan polvet koukussa) tuntunut pahalta laisinkaan.

Koska sadekausi on tosiaan myöhässä ja kansallispuisto on rutikuiva, eikä otollinen sammakobongailulle, oli lauantai puhtaasti biitsipäivä. Opettajan johdolla valloitimme pari upeata, täysin tyhjää ja vaikeasti saavutettavaa rantaa, 11 ihmistä saman yliopiston pienen pick upin kyydissä. Illalla syötiin hyvin ja ei paljon muuta. Kaikki harjoittelut eivät kuulemma ole ihan näin rentoja. Tuntui lähinnä hyvin opastetulta, ilmaiselta telttaretkeltä mielettömässä luonnossa. Ja seuraavana päivänä järkyttävä sammakkoseikkailukin vaihtui ainutlaatuiseksi kokemukseksi. Nyt olisin valmis palaamaan telttaretkelle vaikka saman tien.

Keskiiviikkona on toinen sosiologian koe, joten seuraavat päivät menee opiskellen. Täällä Marx on edelleen aika kovassa huudossa ja se on vaan niin tylsäää…

Viikonlopun suunnitelmat

Jees, lähden viikonlopuksi Jaimen ja sen biologian luokan kanssa kansallispuisto Santa Rosaan vaeltamaan. Se on Costa Rican pohjoisosassa, ihan tuossa Nicaraguan rajalla, kuulemma mielettömän kaunis paikka. Viikonlopuksi on siis tiedossa telttailua, vaeltamista, pussiruokaa ja rikasta luontoa. Onneksi lähden matkaan biologien kanssa, koska itse pystyn tunnistamaan tuhansista eläimistä ehkä kaksi (nuo noissa kuvissa). Matkan päämääränä on luonnontilassa oleva kaunis ranta, mutta se edellyttää 23km vaellusta tajuttomassa kuumuudessa. Viimeksi kun kävin tuolla Guanacasten alueella, oli siellä niin kuuma, että silmälasit olivat kokoajan huurussa. Heh, mutta siistii silti, odotan innolla.



Viime viikolla aloitin tanssitunnit Merecumbessa. Pyörin siellä keskiviikkoisin viisi tuntia kerralla ja se on kyllä tosi hauskaa. Opetellaan salsaa, merengueta, cumbiaa ja myös joitain muita lattareita. Meininki on ihan eri mitä Suomessa tanssitunneilla. Ensiksi opetellaan tietysti rytmi, mutta sen jälkeen heti lähdetään tanssimaan. Sillä ei ole niin väliä miten kukakin vetää, pääasia että tekee sen rytmissä. Ja välillä kyllä näkee sellaista antautumista, ilman tietokaan tanssitaidoista, mitä Suomessa voi nähdä vaan baarissa juuri ennen sulkemista. Mutta siis tykkään!!

Kirjoittelen ensi viikolla kokemuksista Santa Rosasta. Hauskaa viikonloppua sinne!

Tamagringo

Viikonloppu vierähti leppoisissa tunnelmissa Tyynenmeren rannalla. Lähdettiin liikkeelle sekalaisella porukalla torstai-iltana. Mua vähän pelotti matkaseura, koska se koostui lähinnä jenkeistä ja tämän vaihdon aikana olen vain huomannut, että meillä on niin eri ajatukset melkein kaikesta, erityisesti siitä miten lomaillaan.

No, en halunnut jäädä San Joséseen, joten otin riskin ja liityin joukkoon. Oltiin Tamarindo nimisessä superturistipaikassa siis sunnuntaihin asti. Sitä kutsutaan myös nimellä Tamagringo (gringo=jenkki), koska se on täynnä jenkkejä. Paikallisesta meiningistä ei juuri pääse nauttimaan, mutta vastapainona on se, että alue on suhteellisen turvallinen, palvelut toimivat ja ravintoloiden taso voittaa San Josén tarjonnan. Joten ehkä mulla oli sitten loppujen lopuksi ihan otollinen seurue tutustua tällaiseen jenkkipaikkaan. Päätin olla marmattamatta ja antauduin mukaan amerikkalaiseen lomailuun; syötiin aamupalaksi pannukakkuja, lounaaksi pähkinävoi-marmeladivoileipiä ja illalliseksi hampurilaisia.
Rannat oli varsin hyvät, erityisesti surffaukselle, jota en tosin VIELÄ ole päässyt kokeilemaan, mutta tarkoituksena olisi. Atenaksen kanssa käytiin päivän reissulla jonkin matkan päässä Playa Conchalilla. Se on tähän asti kaunein näkemäni ranta Costa Ricassa. Hiekan sijaan ranta oli nimensä mukaisesti simpukankuorisilppua.

Atenas, siis se kenen poikaystävä kuoli Meksikossa meidän Bocas del Toron reissun aikana, oli nyt ensimmäistä kertaa mukana reissaamassa Bocasin jälkeen. Ja olihan se aika vaikeaa. Atenas kaipaa Meksikoon ja itkeskelee vähän väliä eikä tunnu oikein olevan läsnä. Atenaksen poikaystävä kuoli siis auto-onnettomuudessa Meksiko Cityssä kaksi kuukautta sitten. Luultavasti se, mitä tässä onnettomuudessa tapahtui, ei tule koskaan selviämään, koska onnettomuuskuskin perheellä on niin korkea-arvoisia sukulaisia. Perhe väittää, että kyydissä ollut 14-vuotias tyttö, joka myös menehtyi, olisi ollut kuskina, vaikka kaikki tietävät että kuskina oli hänen isosiskonsa. Näin hänen isosiskonsa säästyy vankilalta ja kovilta vahingonkorvauksilta. Matkan varrella on lukuisia turvakameroita joista asian voisi tarkistaa ja onnettomuuden kulku selvittää, mutta yksinkertaisesti mitään ei vain tapahdu ja kaikki tietävät, että se johtuu tämän perheen suhteista hallituksessa oleviin poliitikkoihin. Atenas sanoi, että epätietoisuus siitä mitä tuon yön aikana tapahtui on melkein kaikista riipivintä ja ettei hän usko, että asia tulee ikinä selviämään, ellei tämä kuski jostain syystä halua itse tunnustaa.

Tästä onnettomuudesta ei voi olla tulematta mieleen se suomalaisen ihmisoikeustarkkailijan murha Oaxacassa viime viikolta. Kun olen kertonut tästä meksikolaisille kavereilleni, he sanovat, että ei ole mitään mahdollisuutta, että murhaajat saataisiin kiinni. He sanovat, että Oaxacan alueella on jo pitkään ollut levotonta, ihmisiä kuolee kokoajan ja Oaxacan paikallishallitus on mukana näissä sotkuissa. Ja jos joku nyt kiinni napattaisiin kansainvälisen paineen takia, niin se ei olisi ainakaan se oikea rikollinen, vaan joku sijaiskärsijä. Mielestäni on hyvä, että Suomen valtio lähetti Meksikolle nootin asian selvittämiseksi. Halonen, Stubb ja Suomen suurlähetystö Meksikossa olivat käsittääkseni reagoineet asiaan varsin nopeasti. Olen kuullut, että monet kansainväliset järjestöt ovat seuranneet jännityksellä Suomen toimintaa tämän asian suhteen, koska tähän mennessä ”kv-silmillä” on ollut turvattu asema Meksikossa ja jos Suomi ei olisi reagoinut asiaan ripeästi, saattaisi monien muidenkin aktivistien tilanne paikalla vaarantua entisestään.

Aah, ihan sairaan monimutkaista ja likaista hommaa tämä politiikka näissä latinomaissa. Tuntuu siltä, että kun olin Dominikaanisessa vaihdossa, olin vielä niin junnu, että otin kaiken annettuna vastaan ja vain tyytyväisenä porskutin menemään. Nyt ei vaan voi suodattaa kaikkea mitä kuulee ja näkee ja siitä siis tämän ainainen paasaus. Mitä olen itsestäni oppinut tämän vaihdon aikana, on se, että en ole tarpeeksi idealisti enkä optimisti, että lähtisin tuon suomalaisen aktivistin tavoin parantamaan maailmaa oman henkeni uhalla. Nop. Suomen ongelmat tuntuu paljon ratkaistavimmilta näiden rinnalla.