Nicaragua

Terveiset Nicaraguasta. Tällä hetkelle sijaintimme on Tyynenmeren rannalla, turistipaikassa nimeltä San Juan del Sur. Tätä ennen koluttiin Granada ja Isla de Ometepe. Nicaragua on yllättänyt erittäin positiivisesti. Kaikki on ainakin puolet, ellei jopa kolme kertaa halvempaa mitä Costa Ricassa, turismia on tosi paljon vähemmän ja ihmiset ehdottomasti mun kokemuksella Väli-Amerikan ystävällisimpiä. Tietenkin varjopuolena on se että Nicaragua on koko Väli-Amerikan köyhin maa, edelleen poliittisesti todella epävakaa ja tietyin väliajoin myös luonnonilmiöiden kaltoin kohtelema. MUTTA helppo matkustaa ja halpaa, vaaratilanteita ei olla nähty niin kuin esim. Guatemalassa tai Hondurasissa.

Granada on vanha kolonisaation aikainen kaupunki. Jotenkin vastasi mun mielikuvia Kuubasta, paitsi paljon paremmin kunnossa pidetty. Mainoksia ei ollut missään, eikä kyllä pahemmin autojakaan. Täällä Väli-Amerikassa on kyllä aika voimakkkaasti pistänyt silmään se, että aina yhdessä paikassa myydään yhtä ja samaa tuotetta turisteille. Sitten kun vaihtaa korttelia tai ainakin kaupunkia tai maata, niin tuote vaihtuu. Milloin se on kahvi, suklaa, t-paita, hippilaukku tai riipputuoli. Granadassa se myytävä tuotte oli niinkin spesifi kuin kukkopilli. Kaikkialta kuului semmonen pieni vislaus kun myyjät kävelivät niitä kauppaamassa.

Koko ensimmáinen päivá ja yö Granadassa luultiin, että kuullaan laukauksia váhän váliä. Seuraavana päivänä kysyttäessä ne osoittautuivat kirkon tormista Granadan kaupungin pyhimykselle ammutuiksi räjähteiksi. Uskonto on siis täällákin erittäin merkittävä osa arkipïvää, eikä sen erottaminen muusta sosiaalisesta elämästä olisi millään tavalla mahdollista.

Granadasta otettiin lautta Isla de Ometepelle. Se on Nicaraguajärven keskellä sijaitseva saari jossa on kaksi tulivuorta, joista toinen on aktiivinen. Olin odottanut saarelta jotain turistirysää, mutta se osoittaituikin aika autenttiseksi, muusta maasta eristetyksi landeksi. Hostellin (3USD/yö!!) pihassa juoksi kanoja ja sikoja ja tien vierissä käyskenteli hevosia ja lehmiä vapaina laiduntamassa. Koko saarella on vain yksi päällystetty tie ja autoja tosi vähán. Ihmiset ajelevat joko hevosilla tai pyörillä.

Toisena páivänä saarella palkattiin meille ehkä maailman paskin opas, Juan Domingo. Tarkoituksena oli saada oppaasta apua kun kiivettiin vesiputoukselle ja sen jälkeen suunnattiin melomaan pienelle joelle. Kummatkin oli mielettömiä kokemuksi, mutta oppaasta oli kyllä enemmän haittaa kun hyötyä. Ei saatu mitään selvää sen puheesta (ei saanu nicatkaan), se ei osannut vastata yksinkertaisiinkaan kysymyksiin (esim. Onko sulla sisarukia?), ei osannut meloa, eksytti meidät viidakkoon ja loppujen lopuksi oltiin pilkkopìmeállä tiellá sateessa ja mudassa etsimässä itsellemme kyytiä hostellille kadulla jolla kulkee yksi auto noin kolmessa tunnissa. Että semmosta. Olisi ehkä hälytyskellot pitänyt soida siinä vaiheessa, kun kysyin monta asukasta saarella on ja Juan Domingo, El Guia, vastasi, että joo tosi paljon, ainakin jotain 500! Wikipedian mukaa asukkaita on 35 000. No, pienen hermostumisen jälkeen loppu hyvin kaikki hyvin ja Juan Domingo pääsi melomaan ensimmäistä kertaa elämässä.

Tämä päivä vaan levätään täällä San Juan del Surissa. Mildred on perusturistina ripaskassa, punainen kuin tomaatti ja täynnä itikina puremia. Huomenaamulla jatketaan matkaa Costa Rican puolelle ja reissataan sunnuntaihin asti siellä. Sitten San Josèseen, kamat kasaan ja NYKiin. Aikamoinen kulttuurishokki laskeutua täältä puskista suoraan Manhattanin ytimeen.

Laitan myöhemmin joitain kuvia. Mildre ottaa tosi hyviä. Se vaan puskee ihmisten olohuoneisiin ja kysyy saako kuvata. Kukaan ei ole pistänyt pahakseen, päinvastoin.